Kuulumisia pitkästä aikaa

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Eipä ole tullut melkein puoleen vuoteen tehtyä yhtään postausta, mutta nyt korjaan asian tai ainakin yritän. Varmaan nopeimmat jo huomasivat että blogin ulkoasu on saanut täysin uuden ilmeen ja siitä kuuluu kiitos Maijalle (hänen blogiinsa pääsee tästä).  Ehkä tämän muutoksen myötä innostuu taas kirjottelemaan enemmän ja kevät jo kolkuttaa oven takana joten pian on taas kunnolla valoa kuvailla sisätiloissakin.

Tässä kuukausien tauon aikana ei ole kauheasti mitään ihmeitä tapahtunut. Olen käynyt rokottamassa kissat ja tämän kuun alussa oli Usvan kaksi vuotis syntymäpäivät. Syntymäpäivien kunniaksi tuli käytyä Mustista ja Mirristä hakemassa Usvalle liikkeen oma synttärilahja (valitsin ItsyBitsyn kylmäkuivatut kuorreet) sekä lisäksi pari lelua. Kuorreet olivat Usvan ja Leon suurta herkkua, mutta Olavi ei suostunut edes maistamaan. 

Tänään oli taas kissojen onnenpäivä, koska kävin hakemassa Mustista ja Mirristä banaanimaitotölkkimajan josta olin nähnyt kuvia Instagramissa. Jotenkin ihastuin majan ulkonäköön ja tällä kertaa oli tuuriakin, koska 2/3 kissoista myös tykkää majasta. Ainut joka ei ole suostunut edes pyörähtämään majan sisällä on Leo, mutta eipä sitä kaikesta tarvitse tykätä.

20210312182717_IMG_2473

#kissanvuoro

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

4.10.-10.10. vietetään eläinten viikkoa jonka teemana on tällä kertaa arvokas kissa jolla on tarkoitus kiinnittää huomiota kissan arvoon, hyvinvointiin sekä hyvään kohteluun (lähde eläintenviikko.fi). Me osallistuimme kissojen kanssa verkkomielenosoitukseen, mites sinä?

kissaeioleroska

Muutto

Alkuun haluan pahoitella että en ole hetkeen päivitellyt mitään. Nyt kuitenkin päätin vihdoin ja viimein tulla kirjoittamaan miten muutto meni. Tosiaan muuto tapahtui torstaina 27.8. mutta ennen muuttoa minun oli käytettävä Leoa klinikalla takkujen takia. Kopituksessa vierähti tovi, koska tyhmänä yritin ensin saada kissaa koppaan ilman pyyhettä. Lopulta kuitenkin tajusin ottaa pyyhkeen avuksi ja sain laitettua katin koppaan. Tämän jälkeen lähinkin kävelemään klinikalle jossa Leo rauhotettiin ja siltä leikattiin useampi takku. Eläinlääkäri myös kysyi että saako katilta ottaa hammaskiveä pois mihin tottakai suostuin. Nyt katti on takku- ja hammaskivivapaa. Klinikan jälkeen lähdin suoraan kävelemään uudelle asunnolle, päästin Leon vapaaksi jonka jälkeen odotin hetken että vanhemmat tulevat hakemaan että päästään hakemaan ensimmäisiä tavaroita. Muutama tunti siinä vierähti kunnes lähes kaikki tavarat olivat asunnolla ja päivän viimeisen kuorman mukana asunnolle tuotiin myös Usva ja Olavi. Vanhalla kämpällä Usva laittoi vastaan koppaan laitossa ja sai aikaan mulle oikeaan käteen haavan (nyt haavasta on jäänyt arpi muistoksi), Olavin kopittaminen onneksi sujui mutkitta. Usva oli heti kuin kotonaan, mutta pojilla meni pari yötä ennen kuin tottuivat. Leo ja Olavi huusivat yöllä silloin tällöin mikä vaikeutti omaa unen  saantia, mutta onneksi sitä ei kovinkaan kauaa kestänyt. Toivottavasti naapurit ei häiriintyneet. Nyt kun ollaan reilu kuukaus täällä asuttu niin kaikki ovat kuin kotonaan, kissoilla on tilaa riehua ja mahdollisuus päästä verkoitetulle parvekkeelle.

20200906164139_IMG_2038

20200906164741_IMG_2043

20200906163951_IMG_2032
 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI