#kissanvuoro

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

4.10.-10.10. vietetään eläinten viikkoa jonka teemana on tällä kertaa arvokas kissa jolla on tarkoitus kiinnittää huomiota kissan arvoon, hyvinvointiin sekä hyvään kohteluun (lähde eläintenviikko.fi). Me osallistuimme kissojen kanssa verkkomielenosoitukseen, mites sinä?

kissaeioleroska

Muutto

Alkuun haluan pahoitella että en ole hetkeen päivitellyt mitään. Nyt kuitenkin päätin vihdoin ja viimein tulla kirjoittamaan miten muutto meni. Tosiaan muuto tapahtui torstaina 27.8. mutta ennen muuttoa minun oli käytettävä Leoa klinikalla takkujen takia. Kopituksessa vierähti tovi, koska tyhmänä yritin ensin saada kissaa koppaan ilman pyyhettä. Lopulta kuitenkin tajusin ottaa pyyhkeen avuksi ja sain laitettua katin koppaan. Tämän jälkeen lähinkin kävelemään klinikalle jossa Leo rauhotettiin ja siltä leikattiin useampi takku. Eläinlääkäri myös kysyi että saako katilta ottaa hammaskiveä pois mihin tottakai suostuin. Nyt katti on takku- ja hammaskivivapaa. Klinikan jälkeen lähdin suoraan kävelemään uudelle asunnolle, päästin Leon vapaaksi jonka jälkeen odotin hetken että vanhemmat tulevat hakemaan että päästään hakemaan ensimmäisiä tavaroita. Muutama tunti siinä vierähti kunnes lähes kaikki tavarat olivat asunnolla ja päivän viimeisen kuorman mukana asunnolle tuotiin myös Usva ja Olavi. Vanhalla kämpällä Usva laittoi vastaan koppaan laitossa ja sai aikaan mulle oikeaan käteen haavan (nyt haavasta on jäänyt arpi muistoksi), Olavin kopittaminen onneksi sujui mutkitta. Usva oli heti kuin kotonaan, mutta pojilla meni pari yötä ennen kuin tottuivat. Leo ja Olavi huusivat yöllä silloin tällöin mikä vaikeutti omaa unen  saantia, mutta onneksi sitä ei kovinkaan kauaa kestänyt. Toivottavasti naapurit ei häiriintyneet. Nyt kun ollaan reilu kuukaus täällä asuttu niin kaikki ovat kuin kotonaan, kissoilla on tilaa riehua ja mahdollisuus päästä verkoitetulle parvekkeelle.

20200906164139_IMG_2038

20200906164741_IMG_2043

20200906163951_IMG_2032

Neljä vuotta

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Sunnuntaina 10.7. noin kello 9.00 lähdimme vanhempien kanssa ajamaan kohti Nurmijärveä. Määränpäänä oli persialaiskissoja kasvattavan naisen koti ja minun ensimmäisen oman kissan haku. Ovesta sisään astuessa ja olohuoneeseen mentäessä pieniä kissanpentuja vilisi jaloissa. Rupesin niitä huiskalla leikityttämään ja Leevi jyräsi kaikki. Vain hän sai leikkiä mun kanssa, kaikki huomio sille. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kuin oltiin jo autossa kissan kanssa matkalla kotia. Noin kolmen tunnin ajomatkan aikana Leevi kävi sylissä nukkumassa vaikka ei ole kovin viisasta pitää kissaa vapaana autossa. Katti oli kuitenkin niin rauhallinen tapaus että pakko se oli hetkeksi aikaa ottaa. Ennen kuin kotiin päästiin oli käytävä ostamassa Leeville oma hiekkalaatikko, hiekkaa ja lelu. Tämän jälkeen olimme valmiita ajamaan kotia. Varmaan ensimmäinen asia mikä Leeviä oli vastassa oli perheen kääpiövillakoira Viljo. Sille katti päätti heti antaa kuonoon kun tuli liian lähelle tekemään tuttavuutta. Muiden kissojen kanssa tais tulla heti ihan hyvin juttuun, myöhemmin Leevistä tuli perheen pomo. Outoa ajatella että tästä on jo neljä vuotta ja syyskuun viimesenä päivänä kissan kuolemasta tulee vuosi täyteen. Harmillisen vähän aikaa saatiin olla yhdessä, mutta se lyhytkin aika on mittaamattoman arvokas.

IMG_2507

Karkulainen löysi tiensä kotiin

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Perjantaina 3.7. noin kello kahden aikaan ovikelloni soi. Oven takana oli loukun omistaja joka tuli ilmoittamaan että Leo on vihdoin jäännyt loukkuun. Nappasin pyyhkeen mukaan ja sitten lähdimme kohti loukkua. Loukun perältä löytyi Leo joka oli matalana keränä mikä on täysin ymmärrettävää. Aseteltiin pyyhe loukun päälle minkä jälkeen loukun omistaja kantoi loukun autoon. Leo panikoi tässä jonkun verran, mutta ei niin pahasti kuin olin odottanut. Kotiin tulessa pidin Leo hetken aikaa vielä loukussa kunnes päästin sen pois. Kissa ryntäsi sänkyni alle piiloon minne sitten vein vettä ja ruokaa. Ruoka uppos heti mahaan. Saman illan aikana Leo jo kiehnäs kehräten jalkaa vasten niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Lauantaina kämppis löysi katin niskasta punkin mikä saatiin kyllä yhteistuumin pois. Ei punkkien ottaminen pois olekkaan niin vaikeaa mitä ajattelin, mutta hyi kyllä ne on inhottavia otuksia. Maanantaina 6.7. oli Usvan silmäkontrolli joten ajattelin ottaa Leon mukaan tarkastukseen, jos vain saan kissan koppaan. Katin kopitus oli tällä kertaa jopa helpompaa kuin Usvan, mutta molemmat katit huusivat kilpaa kämpän eteisessä niin kauan kunnes lähdettiin kohti klinikkaa. Leo rupesi tarkastuksessa murisemaan eläinlääkärille ja loikkasi pöydältä pois, mutta kaikesta huolimatta kissa saatiin tutkittua ja todettiin että Leolla on kaikki kunnossa. Usvan silmätkin on huomattavasti paremmassa kunnossa, Exocin tippoja tarvii antaa enää kaksi kertaa päivässä.

Leo kadoksissa

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Perjantaina 19.6. Leo karkasi verkotetulta parvekkeelta (?) ja sain samana päivänä loukun käyttöön. Vielä ei ole tärpännyt kissan kanssa, mutta toivottavasti pian. Kamala ikävä kissaa ja huoli ettei vaan kuole janoon tai jää auton alle. Ilmotuksia olen tehnyt ympäri Facebookin eri ryhmiä ja ehkä jossain vaiheessa teen fyysisiä katoamisilmoituksia. Näin Leon perjantai-lauantai välisenä yönä ja nyt tänään maanantai-tiistai välisenä yönä. Molempina kertoina Leo lähti karkuun, koska on ymmärrettävästi peloissaan. Tulen varmaan myöhemminkin päivittämään tilannetta tänne blogin puolelle, mutta tällä kertaa ei ole tämän enempää kerrottavaa.

20200615183531_IMG_1739

Usvan silmäongelmat

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Usvalla on nyt ollut useammat kuukauden ajan ongelmia molempien silmien kanssa. Tässä teille hiukan taustatietoa ja, jos teillä on samanlaista kokemusta kissojen silmäongelmista niin kertokaa toki kommenttiboksin puolella.

Keskiviikkona 4.3. hain ensimmäisen kerran silmätippoja Usvalle, koska silmät rähmivät paljon eikä pystynyt pitämään vasempaa silmäänsä auki.

Tiistaina 17.3. Usvalle aloiteittiin suun kautta annettavat antibiootit ja Exocin tipat, koska silmät vuotivat edelleen ja niissä oli hiussuonitusta sarveiskarvolla sekä kroonistunut tulehdus. Tämän jälkeen aloimmekin käymään viikon parin välein kontrollikäynneillä.

Kissa oli yhden viikon (23.4.-30.4.) pelkillä kosteuttavilla silmätipoilla, mutta sen aikana silmät olivat menneet takaisin huonompaan suuntaan. Jatkettiin Exocinin käyttöä ja sain suosituksen olla yhteydessä Tampereella olevaan silmälääkäriin.

Otin yhteyden Tampereelle, mutta koska hoidon hinta tulisi kalliiksi päätin etsiä silmälääkäriä muualta. Sainkin ehdotuksen Usvan ja Olavin kasvattajalta että veisin Usvan Heinolan eläinlääkäriasemalle näytille. Siellä hoito olikin melkein puolet halvempi joten eikun tuumasta toimeen ja ajan varaukseen.

Saimme ajan tiistaille 12.5. ja ajomatka Heinolaan tuntu loputtomalta, koska Usva oli niin stressaantunut että huusi ja läähätti koko matkan, myös takaisin kotiin mentäessä. Mutta se mitä klinikalla selvisi oli että Usvalla on molemmissa silmissä sarveiskalvon keskiosan tulehdus, oikeassa silmässä tilanne on pahempi ja siinä on alkavaa sekvesteriä. Vasemman sarveiskalvon keskellä on haavauma. Hoidoksi saimme Terra-Poly vet rasvaa sekä Thealoz Duo kosteutustippaa.

Maanantaina 25.5. otin sähköpostin kautta yhteyttä Heinolassa olevaan silmälääkäriin, koska Usvan silmät olivat menneet taas huonompaan kuntoon. Vastaukseksi sain jatkaa Exocin tippoja jotka olin lopettanut klinikkakäynnin jälkeen sekä ottaa ensi maanantaina uudelleen yhteyttä/tulla paikanpäälle käymään, jos tilanne huononee.

Maanantaina 1.6. laitoin uudestaan sähköpostiviestiä ja, koska Exocin tipat olivat toimineet eikä silmät rähmineet enää läheskää yhtä paljoa ja oikea silmä ei ollut enää kosketusarka niin silmälääkäri määräs lisää Exocin tippoja käytettäväks sekä 10 päivän antibioottikuurin.

Alla näette mitä kaikkia lääkkeitä Usva saa tällä hetkellä ja pahoittelet että mulla ei ole laittaa kissan silmistä tällä hetkellä kuvaa. Varmaan laitan kännykkälaatusia kuvia sitten Facebookin puolelle ja ehkä joskus voin yrittää ottaa ihan järjestelmäkameralla kuvaa Usvan silmistä.

20200604175646_IMG_1690

Persialaiskissat ry virtuaalinäyttely

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Tuli osallistuttua Usvan ja Olavin kanssa Persialaiskissat ry 'n virtuaalinäyttelyihin joiden finaali oli sunnuntaina 31.5. Osallistumiskuvia en valitettavasti lataa blogin puolelle, mutta halutessasi voit käydä ne katsomassa Facebookista. Tästä pääset suoraan exoticien kuvakansioon, Olavin numero on 13 ja Usvan 40.

Satu Hämäläinen tuomaroi exoticien näyttelyn ja antoi Usvasta tälläistä palautetta "Suloinen ulkoilijatyttö! Mielettömän kaunis silmien väri, suuret avoimetsilmtä. Leveä päänmuoto, myös leveä päälaki. Lyhyt nenä ja vahva leuka. Todella kaunis väritys; upeat tabbykuviot, lämmin ruskean sävy ja kauniin puhdas valkoinen. Näin sitä pitää exoticin edustaa. <3". Olavi taas sai seuraavanlaista palautetta "Ihana haaveilija, mitähän hänellä on mielessä; jotakin pikkujätkien juttuja?! Ihana ilme, "avoimet" kasvot, lupaava päänmuoto! Upeista upeimmat silmät! Kauniit kuviot, kaulanauhoja on.. suloiset korvatupsut. Tämä poika on taatusti hyvin kiltti. <3".

Kissat sai ainakin omasta mielestäni ihanaa palautetta, mutta kaikesta huolimatta kumpikaan kissoista ei sijoittunut. Virtuaalinäyttely oli mukava kokemus ja tälläisiä saisi olla lisää.

Kissojen sopeutuminen Olaviin

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Olavi haettiin tiistaina 28.4. Joutsasta. Sovittiin kasvattajan kanssa että molemmat tulee puoleen väliin vastaan että ei tarvii kummankaan ajaa täyttä matkaa. Olavi on siis samalta kasvattajalta kuin Usva ja kissat ovat keskenään veli- ja siskopuolia. Uuden kissan kanssa saavuttua kotiin oli tarkoitus pitää mun huoneen ovea kiinni päivä pari, mutta koska ovi ei tahtonut pysyä kiinni niin oli pakko pitää ovea auki. Kaikki paitsi Sani kävivät tekemässä tuttavuutta Olavin kanssa ja Leoa lukuunottamatta kaikki sähis pienelle pojalle. Kattia ei onneks pahemmin jaksanut kiinnostaa muiden sähinät joten aika nopeesti kissat lopetti sähisemisen Olaville. Olavi sopeutu perheeseen nopeasti ja viettää eniten aikaa Usvan kanssa, mutta Usvalla menee välillä hermot kun velipuoli tykkää olla iholla.

IMG_20200518_203747

Kaksi vuotta yhteiseloa takana

maanantai 18. toukokuuta 2020

Tänään tulee kaksi vuotta siitä kun hain vanhempien kanssa Leon kotiin. Kissa on muuttunut paljon siitä mitä se oli vaikka onkin edelleen arka. Alkuaikoina mikä on täysin ymmärrettävää kissaa ei saanut koskea muualle kuin päähän ja syliin nostaminen ei tullut kuuloonkaan. Viereenkään ei saanut tulla, Leo pinko samantien karkuun. Mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin kissan saa ottaa syliin (hetkeksi, jos Leo on sillä tuulella), silittää selästä ja kyljistä sekä Leo on tullut itse nukkumaan viereen, kerran jopa jalkojen päälle. Leo nykyään myös kehrää melkein aina kun sitä käy silittämässä. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan Leon kohdalla.

20200518194517_IMG_1622

20190528142257_IMG_0312

20190630211007_IMG_0546

Usvan ja Niñan sterilisaatio

tiistai 25. helmikuuta 2020

Usvalla ja Niñalla oli aika sterilisaatioon keskiviikkona 12.2. kello 16.15. Niña joutui leikkuupöydälle ensin ja sen jälkeen Usva. Leikkaus meni molemmilla hyvin, mutta Usvan silmät ärtyi silmätipoista (se meni kyllä ohi). Niña sai myös antibioottia ja rasvaa päähänsä jonka oli repinyt ihan verille joku pari viikkoa sitten. Kotiin selvittyämme ja Usvan kopasta päästettyäni katti meni täysin sekaisin kaulurista ja rupes vetää kauheeta rallia pitkin kämppää. En saannut mitenkään pysäytettyä kattia, mutta onneks aika nopeasti se meni rauhoittumaan kämppiksen sängyn alle. Koska Usva vihas kauluria niin mun oli pakko tehdä sille kämppiksen vanhoista legginseistä puku. Eka yritys meni pieleen ja Usvan käydessä pissalla se pukun alaosa oli ihan märkä, koska olin vahingossa jättänyt sen liian pitkäksi. No puku äkkiä pois ja roskiin ja seuraavan tekoon. Toinen onnistu jo paremmin, mutta ei sekään hyvä ollut, koska Usva sai sen päältään pois. Perjantaina sitten löysin kirppikseltä pienet legginsit jotka päätin ostaa. Kyseisistä housuista tuli oikein hyvä puku Usvalle ja katti on voinut elää niiden kanssa melko normaalia elämää. Niñan pää on lähtenyt parantumaan hyvin ja molempien kissojen mahassa olevat haavat on ok.

20200213225259_IMG_1462

Parhaimmat kuvat Leevistä osa 2

lauantai 22. helmikuuta 2020

Tänään Leevi täyttäisi neljä vuotta (hyvää syntymäpäivää sinne jonnekkin ) ja sen kunniaksi haluan jakaa toisen osan Leevin parhaimpia kuvia. Kuvat on otettu 2018 huhtikuun ja 2018 syyskuun välillä vanhalla kamerallani (Canon EOS 100D).

IMG_5435

IMG_5883

IMG_6130

IMG_5483
 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI